Tällä sivulla oleva materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti toimittajille, lehdistölle ja medialle.Napsauta "KYLLÄ" ja siirry Uutishuoneeseen. Jos napsautat "EI", palaat takaisin sivulle mynewsdesk.com.
Valtaosa pääskyistä saapuu Suomeen vapun aikaan huhti-toukokuussa. Niiden määrä on kuitenkin vähentynyt nopeasti ja nykyään kaikki kolme Suomessa pesivää pääskylajia ovat uhanalaisia. Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi, Arla ja Arlan maitotilat jatkavat yhteistyötään pääskyjen tukemiseksi.
Kuusi Arla Suomi -yhteistyöryhmän maitotilaa on palkittu kultaisella Walter Ehrströmin säätiön mitalilla. Kultamitali on maidontuottajille tunnustus siitä, että tilalla tuotettu maito on ollut korkeinta E-laatuluokkaa yhtäjaksoisesti jo 25 vuoden ajan. Yksi palkinnon saajista on kiteeläinen Piiroomäen tila, josta Sari Rouvinen vastaa yhdessä puolisonsa Arto Rouvisen kanssa.
Ympäristöministeriö on myöntänyt Pohjois-Suomen Biokaasu Oy:lle 4,1 miljoonan euron avustuksen biokaasulaitoksen rakentamiseksi Ranualle. Biokaasuyhtiö on 21 tuottajan omistama yritys ja omistajien joukossa on yksitoista Arla Suomi -yhteistyöryhmän maidontuottajaa. Biokaasulaitos on merkittävä tekijä maitotilojen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.
Maustepurkista on hulahtanut ruokaan vahingossa reippaasti enemmän maustetta, kuin reseptiin oli alun perin tarkoitus laittaa? Näin on käynyt kolmelle neljästä suomalaisesta. Palohälytin on alkanut soimaan ruokaa laittaessa? Niin on tapahtunut seitsemälle kymmenestä. Kattila on palanut pohjaan niin, että se oli entinen? Sekin on tuttua neljälle kymmenestä. Muun muassa nämä asiat nousivat esiin, ku
Arla vauhdittaa liiketoimintansa kasvua investoimalla tuotantotiloihin ja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen Sipoon meijerissä. Arla Oy on ostanut Ingman Groupilta kiinteistö- ja palveluyhtiö Massby Facility & Service Ltd. Oy:n kokonaisuudessaan. Kaupan myötä Arlan tuotantotilat laajenevat. Lisäksi Arla investoi uuteen tuotantolinjaan ja sähköasemaan.
Arla Oy on nimittänyt Eljas Tuovisen vähittäiskaupasta vastaavaksi myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.1.2024 alkaen. Uudessa tehtävässään Tuovinen painottaa Arlan Future26-strategian mukaisesti Arla-brändin vahvistamista ja kestävää kehitystä.
THL:n Kouluterveyskyselyn (2023) tulokset herättävät huolen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta. Isoa joukkoa lapsia ja nuoria kuormittaa yhä enemmän kiusaaminen, yksinäisyys, ahdistuneisuus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL ja Arla kampanjoivat yhdessä, jotta jokainen nuori kokisi olevansa arvokas ja lasten kasvulle tärkeät kaveritaidot kehittyvät.
Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailuiden uusi pääyhteistyökumppani Arla Pro arvostaa ravintola-alan suomenmestaruuskilpailuiden alalle tuomaa nostetta ja vilkasta keskustelua. Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut keräävät alan kovimpia tekijöitä kamppailemaan suomenmestaruuksista sekä järjestämään vuosi vuodelta parempia kilpailuja.
Arla on Suomen ensimmäinen meijeriyritys, joka allekirjoitti muovisten kerta-annospakkausten vähentämiseen tähtäävään Green deal -sitoumuksen. Vapaaehtoisen sitoumuksen avulla halutaan vähentää kertakäyttöisten muovituotteiden käyttöä EU:ssa Signle-use plastics -direktiivin mukaisesti.
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi, Arla ja maitotilat yhdistivät keväällä alkaneessa pilottihankkeessa voimansa pääskyjen pesinnän parantamiseksi. Pilottivuonna maitotiloille asennettiin yli 150 pesäpaikkaa ja hankkeessa mukana olleet tilat seurasivat pääskyjen elämää ahkerasti. Tärkeä luontokatoa ehkäisevä yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina.
Arla Foods -konserni palkitsee tänään ensimmäistä kertaa maidontuottajiaan eri puolilla Eurooppaa ilmastoteoista ja muista kestävän kehityksen ponnisteluista dataan ja tieteeseen perustuvan pistejärjestelmän avulla. Myös Suomessa Arlalle maitoa tuottavat kaikki 380 tilaa saavat näytön perusteella kestävään kehitykseen kannustavan korvauksen maidon hinnassa.
Yli puolet Arla Suomi -yhteistyöryhmän maidontuottajista on toteuttanut tilallaan biodiversiteettitarkastelun. Tiloista 75 prosenttia on saanut tarkastelussa korkeat pisteet, mikä kertoo tilojen toiminnan myönteisistä vaikutuksista biodiversiteettiin. Arla palkitsee maitotiloja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta.
Kati Janhunen on nimitetty Arla Suomen markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on aloittanut uudessa tehtävässään 1.6.2023.
Tänä kesänä nautitaan niin kotimaisista kuin trooppisista mauista ja ennen kaikkea grillauksesta, joka saa herkullisuutta mausteisista cheddareistamme. Olipa kyseessä uusi makuvaihtoehto tai kokonaan uusi tuote, uutuutemme ovat huolella kehitelty, suomalaisia makutottumuksia silmällä pitäen. Tutustu tästä!
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife ja Arlan maitotilat yhdistävät voimansa uhanalaisten pääskyjen elinolosuhteiden parantamiseksi. Maitotilat ovat tärkeitä ekosysteemejä pääskyjen elinvoimaisuuden kannalta. Hankkeen tavoitteena on auttaa pääskyjä pesimään maitotiloilla ja kasvattaa tietoisuutta aiheen ympärillä.
Suomeen on saatu uusi elintarvikepakkauksiin tarkoitettu eläinten hyvinvointimerkki ELVI. Maitopurkissa merkki kertoo, että tuotteessa käytetty maito on tuotettu tiloilla, joissa lehmien hyvinvointi todennetaan säännöllisesti riippumattomilla auditoinneilla.
Arla ryhtyy maksamaan maidontuottajille merkittävää lisää kestävän kehityksen toimenpiteistä. Uudella hinnoittelumallilla tuottajia kannustetaan erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Kannustin otetaan käyttöön Suomessa huhtikuussa. Muissa Euroopan maissa, joissa Arla Foods -konsernilla on tuottajia, sitä aletaan soveltaa heinäkuusta lähtien.
Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi. Arla tarjosi kaikille Fazerin maidontuottajille mahdollisuutta tulla osaksi meijereistä ja maidontuottajista kostuvaa Arla Suomi -yhteistyöryhmää. Suurin osa heistä allekirjoitti sopimuksen Arlan kanssa.
Hyvistä ja laadukkaista raaka-aineista syntyy yksinkertaisesti hyvää ruokaa. Arjesta tulee lempeämpi, kun kokkaa Arla Lempi -sarjan tuotteilla, joilla saa helposti aitoa makua purkin täydeltä. Inspiraatiota kokkaamiseen löytyy resepteistämme tai kurkkaamalla purkin sisään, jossa on helppoja reseptivinkkejä arkeen.
Arla Laktoositon kevytmaitojuomaa Suomesta 1 L tölkin painatuksessa on virheellinen valmistajatieto. Arla Sipoon meijerissä pakattujen tölkkien valmistavana meijerinä on merkitty virheellisesti Hämeenlinnan Osuusmeijeri. Vastaavasti Hämeenlinnan Osuusmeijerissä pakattujen tölkkien valmistavana meijerinä on merkitty virheellisesti Arla Sipoon meijeri.
Luodessasi käyttäjätilin ja seuratessasi uutishuonetta henkilötietojasi käytetään toimestamme sekä uutishuoneen omistajan toimesta, jotta voit vastaanottaa uutisia ja päivityksiä tilausasetustesi mukaan.
Lisätietoja löydät Privacy policy, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön toimestamme sekä Privacy policy kontakteille, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön uutishuoneen omistajan toimesta.
Huomaathan että Käyttöehtomme soveltuvat kaikkien palvelujemme käyttöön.
Voit peruuttaa suostumuksesi koska tahansa perumalla tilauksesi tai poistamalla tilisi.
Sähköposti on lähetty osoitteeseen __email__. Klikkaa linkkiä ja seuraa Uutishuonetta Arla Oy.