Tällä sivulla oleva materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti toimittajille, lehdistölle ja medialle.Napsauta "KYLLÄ" ja siirry Uutishuoneeseen. Jos napsautat "EI", palaat takaisin sivulle mynewsdesk.com.
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife ja Arlan maitotilat yhdistävät voimansa uhanalaisten pääskyjen elinolosuhteiden parantamiseksi. Maitotilat ovat tärkeitä ekosysteemejä pääskyjen elinvoimaisuuden kannalta. Hankkeen tavoitteena on auttaa pääskyjä pesimään maitotiloilla ja kasvattaa tietoisuutta aiheen ympärillä.
Suomeen on saatu uusi elintarvikepakkauksiin tarkoitettu eläinten hyvinvointimerkki ELVI. Maitopurkissa merkki kertoo, että tuotteessa käytetty maito on tuotettu tiloilla, joissa lehmien hyvinvointi todennetaan säännöllisesti riippumattomilla auditoinneilla.
Arla ryhtyy maksamaan maidontuottajille merkittävää lisää kestävän kehityksen toimenpiteistä. Uudella hinnoittelumallilla tuottajia kannustetaan erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Kannustin otetaan käyttöön Suomessa huhtikuussa. Muissa Euroopan maissa, joissa Arla Foods -konsernilla on tuottajia, sitä aletaan soveltaa heinäkuusta lähtien.
Fazerille viime vuosina maitoa Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tuottaneet maitotilat siirtyvät tuottamaan maitoa Arlan jalostettavaksi. Arla tarjosi kaikille Fazerin maidontuottajille mahdollisuutta tulla osaksi meijereistä ja maidontuottajista kostuvaa Arla Suomi -yhteistyöryhmää. Suurin osa heistä allekirjoitti sopimuksen Arlan kanssa.
Hyvistä ja laadukkaista raaka-aineista syntyy yksinkertaisesti hyvää ruokaa. Arjesta tulee lempeämpi, kun kokkaa Arla Lempi -sarjan tuotteilla, joilla saa helposti aitoa makua purkin täydeltä. Inspiraatiota kokkaamiseen löytyy resepteistämme tai kurkkaamalla purkin sisään, jossa on helppoja reseptivinkkejä arkeen.
Arla Laktoositon kevytmaitojuomaa Suomesta 1 L tölkin painatuksessa on virheellinen valmistajatieto. Arla Sipoon meijerissä pakattujen tölkkien valmistavana meijerinä on merkitty virheellisesti Hämeenlinnan Osuusmeijeri. Vastaavasti Hämeenlinnan Osuusmeijerissä pakattujen tölkkien valmistavana meijerinä on merkitty virheellisesti Arla Sipoon meijeri.
Arlan tämänvuotisessa hyvän mielen joulutempauksessa kerättiin vähävaraisten perheiden lapsille joululahjoja. Keräys toteutettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sipoon yhdistyksen kanssa osana Lahja lapselle -keräystä. Lisäksi Arla antoi MLL Sipoon yhdistykselle perinteisen rahallisen joululahjoituksensa.
Olemme syksyyn tuoneet Arla GOT GUTS? -tuotesarjaan pehmeitä raikkaita bifidorahkoja, joista löytyy kaksi makua, vadelma ja vanilja. Jouluisiin hetkiin on tullut uusi Arla Puuromaitojuoma sekä viime vuoden kausisuosikit Arla Ihana Piparkakku -rahka, Arla Hurmaavaa Juhlajuusto sekä tyylikäs ja herkullinen Castello®-juustolahjapakkaus.
Kotimaisella ruoantuotannolla ja Arlan sadoilla suomalaisilla maitotiloilla on merkittävä rooli maamme huoltovarmuudelle. Nyt kannattavuuden ja jaksamisen heikentyminen sekä kokemus tuottajan työn arvostuksen puutteesta uhkaavat kotimaista maidontuotantoa. Siitä huolimatta maitotilallisten motivaatio on korkealla.
Päivähoidossa lapsi tutustuu toisiin lapsiin, ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä merkityksellisemmäksi kaveritaidot tulevat. Arlan hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen keskittyvä koko perheen Arla Luonto+-jogurttisarja on tänä vuonna mukana tukemassa Man-nerheimin Lastensuojeluliiton työtä kaveritaitojen kehittämisessä.Arla Luonto+-jogurttien hyväntekeväisyyskampanjassa lapset ovat p
Ruokakaupoista löytyy jälleen runsaasti Arlan herkullisia uutuustuotteita, jotka on tehty kesäiseen ruoanlaittoon ja nauttimiseen monissa eri tilanteissa. Täysin uudenlaisena tuotteena ja ensimmäisenä Suomessa olemme tuoneet energiajuomien hyllyyn proteiinilla vahvistetun virvoitusjuoman Arla Protein Refreshin, josta löytyy kolme raikasta makua. Tutustu tuotteisiimme ja ihastu!
Arla Protein Refresh on uusi virkistysjuoma aktiiviseen arkeen. Yhdessä tölkissä on jopa kolminkertaisesti proteiinia verrattuna muihin lisäarvollisiin energiajuomiin. Raikas uutuusjuoma on Arla Foods Ingredients -tutkimusorganisaation kehityksen tulos. Se lanseerataan maaliskuussa ensimmäisenä maailmassa Suomessa.
Luodessasi käyttäjätilin ja seuratessasi uutishuonetta henkilötietojasi käytetään toimestamme sekä uutishuoneen omistajan toimesta, jotta voit vastaanottaa uutisia ja päivityksiä tilausasetustesi mukaan.
Lisätietoja löydät Privacy policy, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön toimestamme sekä Privacy policy kontakteille, jota sovelletaan henkilötietojesi käyttöön uutishuoneen omistajan toimesta.
Huomaathan että Käyttöehtomme soveltuvat kaikkien palvelujemme käyttöön.
Voit peruuttaa suostumuksesi koska tahansa perumalla tilauksesi tai poistamalla tilisi.
Sähköposti on lähetty osoitteeseen __email__. Klikkaa linkkiä ja seuraa Uutishuonetta Arla Oy.