Arla Ingman harkitsee sulatejuuston valmistuksen uudelleen organisointia
Arla Ingman harkitsee keskittävänsä sulatejuuston valmistuksen jonkin toisen tuotantolaitoksen yhteyteen Lapinjärven tuotantolaitoksella tapahtuvan valmistuksen sijasta.
Arla Ingman harkitsee keskittävänsä sulatejuuston valmistuksen jonkin toisen tuotantolaitoksen yhteyteen Lapinjärven tuotantolaitoksella tapahtuvan valmistuksen sijasta.
Arla Ingman on kevään aikana neuvotellut yhteistyön eri vaihtoehdoista yhteistyömeijerinsä Osuuskunta Maitomaan kanssa. Eilen päättyneissä neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen raejuuston valmistuksen jatkumisesta Osuuskunta Maitomaan meijerissä. Sen sijaan yhteistyö maidon pakkaamisen osalta Suonenjoella jatkuu toistaiseksi.
Painetun vuosikertomuksen voi tilata sähköpostitse osoitteesta viestinta@arlafoods.com.
Arla Ingmanin ja yhteistyömeijereiden maidontuottajille maksettavan maidon hinta nousee 1.3.2011 lähtien 1,6 sentillä litralta. Arla Ingman -ryhmässä tehtiin edellinen korotus maidon tuottajahintaan marraskuussa 2010, tuolloin korotus oli 2 senttiä. Korotuksen syynä ovat viime syksyn ja kuluvan talven aikana nousseet maidon tuotantokustannukset.
Arla Foods -konserni on julkaissut taloudellisen tuloksensa vuodelta 2010.
Arla Ingman osallistuu näytteilleasettajana työnhakupalvelu Monsterin järjestämillä rekrymessuilla. Messut järjestetään 24.1.-20.2.2011 internetissä osoitteessa Monster.fi, ja ne ovat avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa.
Arla Ingman Oy Ab on Suomen Kokkimaajoukkueen pääyhteistyökumppani seuraavien kuuden vuoden ajan. Kokkimaajoukkue edustaa suomalaista ruokakulttuuria ja vie sitä maailmalle osallistumalla alan kilpailuihin eri puolilla maailmaa. Joukkue on aloittanut valmistautumisen kokkiolympialaisiin, jotka pidetään vuonna 2012.
Arla Ingmanin pastöroitujen maitojen D-vitamiinimäärää nostetaan nykyisestä 0,5 mikrogrammasta 1 mikrogrammaan 100 millilitrassa helmikuun 2011 alusta lähtien. Valtion ravitsemusneuvottelutoimikunta suosittelee, että D-vitamiinin määrää lisätään maitotuotteisiin. Suomalaiset eivät tutkimusten mukaan saa D-vitamiinia tarpeeksi, sen saanti on selvästi alle suositusten.
Arla Foodsin hallitus ehdottaa fuusioitumista saksalaisen osuusmeijeri Hansa-Milch eG:n kanssa. Yritysten tavoitteena on kasvaa Saksan 80 miljoonan kuluttajan markkinoilla. Yhdessä Hansa-Milch ja Arla tarjoaisivat saksalaisille asiakkaille ja kuluttajille laajan valikoiman tunnettuja maitotuotteita.
Arla Ingman ja sen yhteistyöryhmän meijerit muuttavat tuottajille maksettavaa kausihinnoittelua vuoden 2011 alusta lähtien. Ylimmän ja alimman kuukausihinnan vaihteluväli laskee neljään senttiin. Kausihintaporras on maalis-, huhti- ja toukokuussa –2 senttiä/litra ja syys-, loka- ja marraskuussa +2 senttiä/litra.
Arena-messut – Suomen suurin kauppatieteiden opiskelijoille suunnattu tapahtuma – järjestetään marraskuun 10. päivänä Helsingin kauppakorkeakoululla. Arla Ingman on yksi messuilla mukana olevista yrityksistä.
Arla Ingman ja sen yhteistyöryhmän meijerit nostavat maidon tuottajahintaa kahdella (2) sentillä 1. marraskuuta 2010 alkaen.